Omat kotikisat ja Pepsille nousumahdollisuuksia kaksin kappalein. Ei yhtään kontakti virhettä! Joskin niukkoja oli ja vähän loikkien, mutta tassua kuitenkin osui kontaktiinkin.

Ekalla radalla kepeillä Pepsin keskittyminen herpaantui jonkin kehän ulkopuoliseen tapahtumaan, kerran sai vielä takaisin, mutta toisella kerralla ei. Kepit alusta uudestaan, ok. Loppukurveissa kurvit jää tekemättä ja tulos hylky.

Toka radalla jälleen kepeillä virheet. Tulo kulma oli vaativa, koira tahtoi painua kakkosväliin tai pidemmällekin, mutta Pepsi osui kyllä oikeaan väliin, mutta sitten pullahti ylitse. Korjatessa kertyi kaksi kieltoa. Tulos 15 + yliaikaa.

Seuraavat kisat Mikkelissä ensi kuun alussa. Katsoo sitten viitsiikö sitä Joensuuhun itsenäisyyspäivänä lähteä, kun ei saa treeniäkään oikein alle..

Oonalta jäi siis ampiaisen piston vuoksi joensuu, imatra ja omat kisat väliin.  Mikkeli kahden viikon päästä ja sitten seuraavat .. ties milloin.. Treenimotivaatiokin on vähän hukassa. Osaavan koiran kanssa on kuitenkin helppo harjoitella, ehkäpä tulen huomaamaan sen piakkoin :D