Sain yksi päivä masentavia uutisia eläinlääkäriltä. Valeraskauden esto lääkitys aika oli varattu 31.1. ja leikkaus siirtyisi sitten hamaan tulevaisuuteen, maaliskuun alkuun. Valitettavasti juuri omien kisojen alle. *nyyh* Kyselin sitten olisiko Varkauteen menijöitä ja löytyihän niitä taas kaksi kappaletta, Tiina ja Kirsi :)

On eriasia sitten mikä on kannattavuutta, mutta mielestäni varkauden reissu kannatti. Kirsi ja Kaisa taas tekivät puhdasta rataa, sillä kolmen sekunnin yliajalla ;) mutta korjasivat tällä kertaa palkinnot. Tiina ja Woitto; kaikki tai ei mitään, ekalta radalta hylky ja toiselta nolla, sijoitus neljäs. Woitolta puuttuu enää kaksi nollaa SM-kisoihin. Hyvä Woitto! .. niin ja Tiina :D

Oonalla ja minulla ei mennyt ihan yhtä hyvin, mutta erittäin mukavasti kuitenkin. Molemmilta radoilta yksi kielto, ja toiselta sitten yliaikaa. Sijoitukset painuivat 11. ja 12. mutta niillähän ei ole väliä. Radat olivat meille sopivia ja ensimmäinen varsinkin oli enemmänkin hallittu. Kielto tuli Oonan hypättyä yksi hyppy siivekkeen yli, se kun on niin kuuliainen, että tekee mitä käsketään, parhaansa mukaan, eikä siinä enää ollut muuta vaihtoehtoa :D Ohjaaja myöhässä. Seuraava kohta meni sitten hyvin, kun korjaamalla kieltohypyn ehdin seuraavaa hyppyä nähden oikeaan paikkaan, eli todennäköisesti olisin kiellon saanut aikaiseksi siitä joka tapauksessa. Korjaus kävi näpsäkästi ja ehdimme ihanneaikaankin. Kontaktit a ja puomi olivat hienot. Keppien sisäänmenoon oli pitkä vienti ja koirat tulivat vauhdilla pussista, joten siinä piti vähän toppuutella koiraa.

Toiselle radalle yritin lähteä yhtä rauhallisesti ja muuten menikin ihan hyvin, paitsi aan jälkeen hypyn ja muurin väli olikin pidempi kuin olin tajunnut ja Oonahan tulee minun luokse hyvinkin nopeasti ja siitä tuli sitten kielto. Keppikulma onnistui hyvin ja neliöhypyt vaihtelevalla menestyksellä. Puomin ylösmenokontakti oli myös vähän tarkalla, mutta tuomari oli paikalla, joskaan video kuvakulmasta ei pysty sanomaan, mihin osuu toinen etutassu, onko se kontaktilla vai ei. Ei siis mitenkään reilun puoleinen ylösmenokontakti... kontaktit toimivat, varsinkin puomilla nyt sillein kun ollaan harjoiteltu, mistä olen tyytyväinen. Aan kontaktit olin molemmilla kerroilla tekemässä, vaikka harjoituksissa jätänkin koiran niitä itse tekemään ja palaan takaisin palkkaamaan.

Seuraavat kisat parin viikon päästä.