1983714.jpg

Välkky on kasvanut viikossa ihan silmissä. Johtuu myös siitä, ettei se ole koko ajan ollut silmissä, eli arki tuli tähänkin taloon. Kyllä oli mukavaa ja itseasiassa leppoisaa palata taas töihin, joskin työn täyteinen viikko olikin ja siihen vielä päivä reissu Helsinkiin.

Painoa pikku herralle oli kertynyt jo torstai iltaan mennessä 8,4 kg :) Ei siis ihme että kasvaa ja maavaraa on myös tullut reilusti. Säkäkorkeus mittaus antoi 38 cm, mutta voinen sanoa, että seuraavalla viikolla voi hyvinkin olla pienempi, sen verran vapaalla kädellä mitattuna!! Kuulostaa paljolta...

Päivät ovat olleet koirat kiltisti, pääasillisesti Oona&Välkky olivat erotettuina päivät Jehusta&Pepsistä, mutta perjantaina lyhyen päivän olivat jo keskenään. Kaikki oli ehditty lenkittääkin aamulla kunnolla, ja kaikki olivat hengissä ja ehjinä myös kun Santtu tuli kotiin.

Lieveilmiönä viikolla tuli sitten elon rytmitys. Kolmena yönä oli tosi levotonta, tiistai-iltana käytiin nukkumaan vasta puolen yön tienoilla ja herätys jo viideltä ja tämä oli ainoa yö, joka meni yhtä putkeen! Lomalla ollessa riitti, että käytti ulkona ja heitti häkkiin palkan ja pentu jatkoi uniaan, mutta nyt meillä on sellainen yö-bilehile =:/  No ainakin ollaan tyytyväisiä, kun kello tulee vihdoin kuusi, että voi nousta ylös ;) Yllättävän hyvin on kuitenkin työpäivät jaksanut, mutta kyllähän tuo univelka vähän painaa. Toisaalta, kukapa sitä unta kaipaa ;) Parina aamuyön tunteina olen joutunut turvautumaan jo häkitykseen, jotta Välkky antaa sitten muiden nukkua ja peittoa paksulti vain omille korville :D

Treenien puolesta oli myös hiljainen viikko. Tänään lauantaina sitten vietin 4-5 tuntia agilitykentällä. Aamusta ensin koulutin ja sitten treenattiin. Välkkykin pääsi aamusta jo mukaan. Neljän aikaan käytiin kelpie Kenkun 10-vuotis synttäreillä, kisailemassa ja pitämässä lystiä, ja tännekin Välkky pääsi mukaan. Isot jätinkin sitten jo huilailemaan, eli huomiselle päivälle olisi treeniä suunnitteilla sitten sinne suuntaan. Syytä olisikin, sillä Oonan tokokoe lähestyy ja on jo viikon päästä. Seuraamista ollaan otettu kyllä yhdessä jos toisessa välissä ja yritetty saada tehtyä häiriöiden alla.

Mutta ilouutisia :) Välkyn ja sisarrusten paperit on saapuneet omistajilleen :)

Toinen ilouutinen on, että Välkky matkasi tänään kontissa Oonan ja Pepsin kanssa ja uikutti vain vähän mennessä. Muuten oli tosi tosi nätisti :) ja toinen reissu oltiin mennen tullen hiljaa. Toisella reissulla oli yksin, kevyt häkki oli myös kontissa, mutta tällä kertaa sai valita. Kohtahan se alkaa näkemäänkin sieltä kontista jotain :) Kaksi kertaa yritti eka pätkällä nousta penkkiä vasten, mutta kilttinä totteli kieltoa :) Kyllä pennut on kilttejä. (..katotaas kun se siitä vanhenee...)

25.10. lauantaina klo 15 on aussie-treffit, joko Lappeenrannassa tai Imatralla. Katsotaan saadaanko lisää porukkaa ja mistä päin. Aussie pentuja on tulossa lisää lähistölle. Kivaa :D :D Pitää sopia uudet treffit, että uudet tulokkaatkin pääsee mukaan :D