341193.jpg

Täällä ollaan aloiteltu vuosi harjoittelemalla tokoa enemmän tai vähemmän. Maakin saatiin eilen valkoiseksi ja tänään jo pakkastakin 8-9 astetta. Ja kentilläkin näkee taas vähän paremmin, samoin metsässä. Kyllähän tota sadetta piisasi ja saatiin alkuviikosta vähän syysmyrskyäkin tammikuun alkuun.

Ylihuomenna olisi sitten se Pepsin toinen ja viimeinen pentunäyttely Lahdessa ja viime tippaan on jäänyt peseminenkin, sekin hoidetaan vasta huomenna. Eikä aavistustakaan millaiselta pulloharjalta se mahtaa näyttää. Ei ole nimittäin tämä pentu pesua vielä saanut. No se tiedetään jo, että suihku ole mielipaikka ;)

Agilityharjoittelu onnistuu nyt viikonloppuisin Joutsenossa, Mikkolan hevosmaneesissa ja hieno on halli. Pohja on pehmeä, mutta ainakin kisakentät tuntuvat "helpoilta" keväällä :D Toivottavasti :D