12.07. On ollut vähän kiirettä harrastusten, yhdistyksen asioiden sekä työn kanssa. On vapun jälkeen ehditty käymään agiloimassa Hollolassa, Kouvolassa, Tallinnassa, Kotkassa, parit kotikisatkin, Mikkelissä ja Tornion agirotukin on jo takana!

Jehu on siirtynyt Maxi II luokkaan iltakisoissa ja aloitti hyvin myös Torniossa kakkosen radoilta, kaikilta kuudelta radalta tulos ja kaksi jopa virheetöntä, joskin yliaikaisia. Helle ja reissu verotti Jehuakin.

Oona käväisi myös jälleen tokokokeessa, paahteisella kentällä tällä kertaa, ei vieläkään tulosta. Ja Tallinnassa tosiaan pyörähdettiin näyttelykehästä saaden ERI2, mutta emme sijoittuneet enää paras narttu kisassa.

3 kuukauden suurin odotettu tapahtuma oli kuitenkin tuo Agirotu 2005, ja Oonan kotikunnille palaaminen. Joukkuekisassa kisasivat Bluu, Bisse, Peppi ja Oona ja sijoittuivat hienosti 7. sijalle! Oli todella ihana tavata sisarrukset ja tutustua Seijaan ja Bluuhun. Heidän menokin oli niin upeaa, että tulemme varmasti törmäilemään agilitykisoissa vielä. Samoin Bissen ja Pepin kanssa, jos ohjaajat vain agilitykisoihin ilmoittaisivat ;)

Agilitytulokset on päivitettyinä, mutta tokolappua pitää vielä etsiskellä jostain. Tarkoituksena olisi saada tarinat myös Tallinnasta ja Kotkasta sekä tietty agirodusta muutakin kuin pienenä mainintana.