Oonan vuoro viettää touhupäivä :)

Käytin pojat aamulla lenkillä ennen lähtöä ja Oona katseli vähän nyreissään, kun hänet jätettiin kotiin ;) Näytti ihan tyytyväiseltä, kun sai iltapäivän viettää Woiton kanssa :)

Tuomarina oli Allan Mattson ja eka rata näytti ja tuntui ok, kunhan koira vaan pysyisi hallinnassa ja ohjaaja ehtii tehdä yhden valssin oikeassta paikassa oikeaan aikaan. Kolmantena esteenä oli putken väärään päähän vienti ja vaikka Oona varastikin lähdössä (mrrr) niin osui ja upposi oikeaan ja siitä jatkettiin samaan malliin eteenpäin, eikä huokaistu, että selvittiin siitä. Hyvä vauhdikas rata, A:lta hyvällä juoksukontaktilla ihan suoraan hypylle, joka oli viistosti, yhtään ylimääräistä ei tässä kohtaa tullut :), puomin kontakti lähes täydellinen - kaikkine marsutuksineen -  loppu"suoralla" joutui vähän arpomaan kun jäin sisäpuolelle, että muuri vai putki, joten siinä oli ehkäpä radan ainoat ylimääräiset :)

 NOLLA ja sijoitus 3.

Toinen rata alkoi samalla lailla 1-7, mutta sitten jatkettiin suoraan. Tähän tein myös valssin joka jäi sitten ehkäpä liian avonaiseksi, koska Oona otti 7 hypyn niiiiin vinoon, ettei taipunut pituudelle. puomin alastuloa oli sellainen laukkakontakti, et.. miun mielestä ei osunut, mutta ei tainnut tuomari olla yhtään sen lähempänä kuin miekää, mutta sen tulkinta oli että osui. Takakierto ennen Aata ja koira melkein sylissä... Välistä vedot meni tosi pitkäksi ja sitten Oona tulikin jo niin viistosti toisen hypyn, että saaminen seuraavalle 7 metrin päässä olevalle hypylle oli... käytännössä mahdotonta :) ja toinen kielto. ylkkää radalta reilu 6 sekkaa :P mutta kaksi kieltoa kuitenkin.

Tiistaina treenataan ja lauantaina sitten Kotkaan pari rataa.

Välkyn kanssa käytiin perjantaina ratatreenailemassa ja harjoittelemassa muihin reagoimattomuutta. Kyllä se hienosti uskoo minua, mutta sen vaikutus ei vielä ole pitkä aikaista. Agi sujui kivasti, odottaa lähdössä  ei kommentoinut Jussin läsnäoloa radalla, vaikka olikin mulkaissut ;) Hyppyjen kanssa saa olla vielä aika tarkka. Kuunteli jopa ohjausta, ei mennyt A:lle kun ohjasin putkeen :D

Tokoa pitäisi Välkyn ehtiä ottaa vähän enempi. Pääasiat on hallussa, mutta perusasiat kuten eteentulo ja perusasento ei. Mut kaipa se pitää siihen eteenopettaa, varmuuden vuoksi. Pepsi näytti, että sen saa kyllä ohjelmistosta tosi nopeasti poiskin...

Tärkein projekti on nyt kuitenkin saada se hiljaisiksi ohitus ja odotustilanteissa, eli välittämättä muista.

Ai niin, pitää vielä lisätä, että Oona oli tosi väsynyt illalla. Santtu tuli kotiin eikä silmät edes auenneet pakun hurinaan. Makasi melkein selällään, kaula pitkällään, jalat seinällä, nenä poispäin ulko-ovesta. Kutsuin pari kertaa - ei mitään. Sanoin sitten vähän napakammin, niin silmät aukesi :D Kävin sitten herättelemässä ja nousi sitten oikein venyttelemään ja aikoi vaihtaa sohvalle :D  Kun Santtu sitten avasi oven, ryntäsi haukkuen - joka muuttui sitten tutuksi kiljumiseksi :/ - ovelle vastaan. Onneksi herätin ;)