Tänä talvena on saanut nauttia lumesta, auringosta ja huurteisista puista ;) Muista huurteisista en juurikaan välitä :P Metsälenkeillä on ollut kyllä ihanan rauhallista käydä, vaikkakaan koirien touhut ei aina niin rauhallisia olekaan ;)

Lisää kuvia on täällä. Välkky ei ole helpoin kuvattava yksinään, vaikka hyvin malttaa paikallaan pysyä. Asennoissa ja ilmeissä on toivomisen varaa ;) mutta näkeehän siitä nyt koiran :D

Eilen käytiin illalla tokoilemassa, muuten on ollut rauhallisempi viikko koirilla. Kolme aamuvuoroa peräkkäin ei oikein sopinut mulle, eikä myöskään Välkylle. Tiistaina oli frendien dvd-kansi pureskeltu, keskiviikkona olisi halunnut katsoa 102 dalmista ja emmerdalea ( onneksi kaikista näistä säilyi levyt ehjänä) ja torstaina meni sitten jo dvd-levykin "koirallasi on tylsää" <- aika selkeää tekstiä tulee tuolta pennulta. Samoin oli jo yrittänyt katsella agi-kisanauhoituksia, tosin oli pilkkonut vain boksin jossa ne oli. Perjantaina sai tuhota roskapussin, jossa tuo sälä oli.

Tekemiseksi ei riittänyt siis se, että käytiin kävelemässä ja yritettiin olla haukkumatta vastaantulijoita. Ja normilenkki. Tiedän toki, että agilityä pitäisi jo päästä tekemään, mutta kun halli ei ole valmis, tai vaikka jäljestämään, mutta en nyt lumelle käy itte tekemään ;) Tokoa, tokoa ja tokoa jää siis vaihtoehdoksi, mutta en nyt ole sitäkään työntänyt mahdottomasti tuohon pieneen pakettiin. Tällä viikolla tokotukset on ollut alustaan koskemista, pään laittamista etutassujen väliin ( hmmm huonolla menestyksellä, vasta kuonon pää on siinä..) ja sitten paikallaan istumista ( agin hallintaa varten)

Pepsin kanssa on vähän motivaatio pula. Häiriötreeneihin ei ole vielä uudet asiat juuri valmiina, kun ei ne ole edes kotona kuin aluilla. Mutta eiköhän se tästä taas sutviinnu.

Nyt pääsee lenkille aurikoiseen lauantaipäivään jälleen, joten pitänee hyödyntää täysillä. Iltapäiväksi sitten hallille pellittämään seiniä!!!!