Viikko huipentui sitten lauantaina agilitykisojen ylitoimitsijointiin ja puffa - vastuuseen. Päivä ei ollut pitkä, mutta helteinen ja riittävän pitkä. Sunnuntai aamuna oli taas aikaisin herätys ja kisoihin töihin vaan. Olisi ollut reilua nukkua vaikka vähän pidempään.

No yksilöpiirinmestaruus  matkasi Kotkaan hmmmm tänäkin vuonna?

Agiradalta tuli hylky kolmanneksi vipolla esteellä vitonen oli alla. Hyppyradalta tuli puhdas, mutta meni vähän yli aikaa. Pikkaisen parempi tatsi olisi voinut olla jo agilityradalla.

Joukkuekisaan löytyi sitten vähän poweria. Taktiikkana oli; Woitto starttaa päivän viimeisenä. Oona aloitti joukkueen ekana tehden sen mitä piti; rentouttaa muut; NOLLA. Onni ja Mari lähti seuraavana, tekivät upean radan kontakteilla ja virheittä NOLLA!! "jumantsuikka, me lähdetään viimeisenä" kuuluu videolta tässä vaiheessa :D Päivi ja Mikke oli joukkueen kolmas pari; lähtö ei ollut ihan Päivin toivoma, mutta homma hanskassa kakkosen jälkeen. Puomin ylösmenosta kuitenkin vitonen. Muuten hyvä rata vaikka vitosen paikka oli vähän putkelle viennissä. ( tästähän Päivi luuli sen saaneen) Videolta puomin ylösmeno on kyllä siinä ja siinä siitä kuvakulmasta, mutta ei se taida siihen osua. Tai näin on tuomari sen asian katsonut se on UGH!

No näillä mentiin kuitenkin johtoon ja saatiin se Woitto viimeiseksi lähtijäksi :D. Eikä Woitolla ollut mitään paineita enää, sillä Elina kuulutti ratkaisun ennen kuin Tiina & Woitto pääsi radalle: mestaruus oli meidän!!! Jäi ne riemun kiljahdukset sitten siinä välissä tekemättä.... Tiina & Woitto pääsi kunniakierrokselle ja rata meni vauhdikkaasti ja kepeiltä vitonen. 

827091.jpg
kuva maija mehto

Ja ihan turhaan kävin yksilöiden jälkeen kansion, jossa on kuvat voittajista ja tekstit. Tein tekstit vielä siinä välissä ja liimailin niitä... Olisihan sen ehtinyt sitten vuoden päästäkin. Ja voi siinä käydä nytkin niin :D