Aika tosiaan kulkee siivillä.

Agirotu reissu meni luppoisasti eikä maanantaina tuntunut edes väsymystä reissusta. Molemmat päivät paistoi aurinko taivaan täydeltä, sunnuntai illasta alkoi hieman tuulla.

Lauantaina oli siis pojatkin mukana. Starttasimme 4.30 kotoa ja ensimmäinen startti oli jo kahdeksalta. Ilmoittautumiseneen ja tavaroiden purkamisineen... sen aamun voikin sitten muuten jo unohtaa ;)

Meistä ei siis kukaan päässyt finaaliradalle, joten kulutimme kisapaikalla aikaa sitten 17.00 starttin. Pientä shoppailua, syötiin siellä ja Sari kävi katsomassa Pepsiäkin. Pepsi jaksoi hyvin hengailla siellä, vaikka olikin tuhottoman kuuma. Pepsin karva oli ei niin kätevä helteellä, sillä ensinnäkään se ei meinannut kastua ja kun se kastui, se kuivui tosi nopeasti.

Maxien finaaliradasta emme juuri päässeet nauttimaan, sillä meidän rataa alettiin rakentaa sen aikana. Woitto ja Jehu olivat jälleen alkupäässä ja Santtu lähtikin poikien kanssa kotio kohti ajelemaan ratansa jälkeen. Siinä vaiheessa olivat vielä kolmansia, mutta kun perävalot kaikkosivat sija alkoi pudota.

Kun Oonan kanssa tultiin radalta ja jäähdyttelyt oli tehty, lähdimme myös saman tien Hämeenlinnaan ajelemaan. HML:ssä jouduimme ajamaan keskustaa ympäri, kun kartan lukijan kartalla ei ollut kuin muutama hassu kadun nimi :/ Hotelli - Cumulus - löytyikin sitten keskeltä kävelykatua! Ajelimme sitten kävelykatua pitkin hotellin parkkipaikalle =0.

Huone oli kiva, mutta tosi kuuma. Ilmastointi ei ollut, yksi pöytä tuuletin. Käytiin hakemassa R-kioskilta juomaa ja naposteltavaa ja kotipizzasta pizzat. Käytiin suihkussa, syötiin, katsottiin toisella silmällä telkkaria ja hikoiltiin :D Uni tuli jo yhdentoista maissa ja katosi sitten puoli yhdeksän.

Oonakin nukkui osan aikaan sängyssä vaikka olikin kuuma. Viime reissulla Ruotsissa kun ei päässyt :( ei laivassa eikä mökillä. ( nukuin yläsängyssä). Nyt oli nukuttava, oli kuuma tai ei. ... ja sitten hytkyi koko sänky *wrn*

Sunnuntaina palauduimme kisapaikalle puoleksi päiväksi, kasailimme joukkueemme, kisasimme joukkueissa ja lähdimme sitten joskus ennen seitsemää tai kahdeksaa kotiopäin. Matkalla piti pysähtyä vielä Lahdessa Hesessä ja lämpöä riitti myös matkalle.

Tuloksilla ei paljon juhlittu, mutta Jehun nolla oli hieano!! Pääasia, että saa merkinnät kirjaan, että sielläkin on käyty ;)